perjantai 22. tammikuuta 2016

Käsillä tekemisen iloa


Hyvää alkanutta (käsityö)vuotta! 

Vuosi 2016 on merkittävä käsitöihin ’hurahtaneille’, sillä tämä on käsityön juhlavuosi. Käsityö tuli Suomessa koulun oppiaineeksi v. 1866 ensimmäisenä maailmassa. Koulu-käsityö täyttää siis tänä vuonna 150 vuotta – Onnea ja pitkää ikää! 'Käsi kaunihin tekevi, sitä silmä katselevi. Suu sanan hyvän puhuvi, sitä mieli muistelevi' (Kouri Raija.2009: Käsi kauniin tekee.)
Koulukäsityö Suomessa 150 vuotta v. 2016.
Vuoden vaihteessa maa peittyi vihdoin lumivaippaan. Lunta oli jo ehditty odottaakin. Käsitöiden tekijän on hyvä muistaa rentouttaa kroppaansa esim. muutaman kilometrin hiihtolenkki vetreyttää kipeytyneitä hartioita. Sen jälkeen on taas mukava istahtaa ompelukoneen tai kangaspuiden äärelle tai ottaa käteen puikot tahi koukku.  
Wellamo-opiston kevätlukukausi on pyörähtänyt käyntiin. Muutamia poimintoja helmikuussa alkavista kursseista käsityön kurssitarjottimelta. – Kas’ tässä:

Luxusta arkeen tyynyillä…

011104116  Design-tyynyjä tiistaisin 2.2.-15.3. klo 17.15-20.30 Aikuiskoulutuskeskuksen luokassa 105.
Suunnitellaan ja valmistetaan silkistä, sametista, nahkasta, turkiksesta ja huovasta yksilöllisiä tyynyjä - arjen luxusta. Viimeistely terein, hapsuin, tupsuin, helmin tai kirjoen. Ylellinen tuntu saadaan untuvasisätyynyllä. Materiaaleja voi ostaa opettajalta. Kurssi soveltuu ompelun perustaidot omaaville.
Design-tyynyillä arjen luxusta. Kuvassa turkistyynyjä.
Käytöstä poistetut T-paidat ja vanuneet neuleet kiertoon…

011104136  Alabama stitch - vanhasta vaatteesta rentoja sovelluksia
Kurssi keskiviikkoisin 10.2. ja 17.2 luokassa 109., maanantaisin 22.2. ja 7.3. luokassa 205 sekä keskiviikkoisin 16.3. ja 30.3. luokassa 109 klo 13.45-17
Rentoja ja uudennäköisiä sovelluksia alike- ja päällikeompelukuvioin sekä kirjomalla. Materiaaleina käytöstä poistettuja t-paitoja, collegeita sekä villaneuloksia ja -vaatteita. Kuviointitapa soveltuu vaatteisiin, asusteisiin ja isustustekstiileihin.
Käytöstä poistetun T-paidan uudistamista.

Koukut heilumaan…

011104125 Tunisialainen virkkaus (lyhytkurssi) torstaina 11.2. ja 18.2. klo 17.15-20.30 Aikuiskoulutuskeskuksen luokassa 105. 

Joko osaat tunisialaista virkkausta? Jos et vielä, ilmoittaudu kahden illan kurssille, jossa opetellaan virkkaamaan kaksipäisellä koukulla. Tavallinen koukkuaminen tapahtuu tasona pitkällä koukkuamiskoukulla. Sen sijaan tunisialaisessa koukussa on molemmissa päissä koukut ja sen takia sillä on mahdollista koukuta esim. lapaset tai kassi. Koukun lisäksi tarvitset kahta eriväristä villalankaa. Varoitus: tähän touhuun voi jäädä koukkuun!
Tunisialaista virkkausta vaihtuvanvärisellä langalla - kassi heilumaan!
011104126  Koukussa virkkaukseen A tiistaisin 16.2., ke 24.2., ke 9.3., ti 15.3., ke 23.3., ti 29.3., ke 6.4. ja ti 12.4. tiistaisin klo 17.45-20.15 ja keskiviikkoisin klo 17.30-20.00 Aikuiskoulutuskeskuksen luokassa 210 
011104127  Koukussa virkkaukseen B keskiviikkoisin 10.2.-6.4. klo 10.30-13.00 Aikuiskoulutuskeskuksen luokassa 205.
Päivitä virkkaustaitoja ja opettele muutama työtapa tai keskity yhteen esim. vapaa virkkaus, krokotiilivirkkaus ja afrikkalainen kukka. Vapaassa virkkauksessa käytetään perussilmukoita, mutta ei seurata valmista ohjetta tarkoin tai takerruta sääntöihin ja silmukoiden lukumäärän vaan sovelletaan. Yhdistele paloja suuremmaksi pinnaksi ja kokoa niistä esim. liivi, jakku, huivi tai laukku. Mukaan virkkuukoukku 2,5-3 ja erilaisia villalankoja. 
Huopa ja virkkaus yhteen sopii - koukuttavaa!
Ilmoittautumiset viimeistään 8 pv ennen ko. kurssin alkua puhelimitse 03 814 4754 tai verkkosivuilta www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto

Muistathan - Wellamo-opisto kannustaa aktiivisia opiskelijoitaan 30 euron arvoisella etusetelillä, jonka voi käyttää seuraavan lukuvuoden kurssimaksun maksamiseen. Etusetelin saa pyynnöstä toimistosta kuluvan lukuvuoden päätteeksi, kun on osallistunut neljälle opiston kurssille. 

lauantai 2. tammikuuta 2016

KOUKUSSA VIRKKAUKSEEN




KOUKUSSA VIRKKAUKSEEN -KURSSI

KE 13.1. -16.3.2016 KLO 17.30-20.00 
VÄÄKSY, Aurinkovuoren koulu, tekstiilityönluokka


Kurssilla opetellaan virkkauksen alkeet, virkataan mm. koreja, pieniä mattoja sekä tuotteita juomatölkkien avausrenkaista. Ota mukaan ensimmäiselle kerralle virkkuukoukku nro 2 , villa- tai puuvillalankaa ja vähintään kuusi samanlaista juomatölkin avusrengasta.

Kurssi on lyhytkurssi ja kokoontuu vain viitenä keskiviikkona kevätlukauden aikana. Kurssin hinta on 24€ / 15 tuntia. 

Ilmoittaudu viimeistään 7.1.2016 kurssinumerolla 031104302 osoitteessa opistopalvelut.fi/wellamo-opisto. Tässä linkki  https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/course.php?l=fi&t=14567

Pieni afrikkalainen kukkamatto on nopea virkata.

Virkattu pieni liina voi olla hyvinkin moderni.

Tätä työtä virkatessa tulee tutuksi mm. erilaiset pylvään.
TERVETULOA VIRKKAAMAAN!