keskiviikko 30. elokuuta 2017

Ideoinnista luonnosteluun

Jokainen tietää sen tunteen, kun sormissa kihelmöi ja kaapissakin on materiaalia yllin kyllin, mutta ei vain pääse tekemisen alkuun. Tai ajatuksissa on uuden harrastuksen aloittaminen, mutta oma pää väittää, etten muka olisi tarpeeksi luova aloittamaan käsityön tai piirtämisen opiskelua.

Materiaalista ei useinkaan ole puutetta, mutta työn alkuun pääseminen on joskus vaikeaa.

Näistä tunteista syntyi viiden tunnin mittainen lyhytkurssini "Ideoinnista luonnosteluun", jonka pidän 23.9.2017 Lahdessa Wellamo-opiston tiloissa.

Kurssini on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa tutustua ideointimenetelmiin ja saada lisää tietoa siitä miten esimerkiksi suunnittelija ideoi ja mistä hän ammentaa ajatuksia. Teemme harjoituksia rennosti leikellen ja luonnostellen.

Olipa suunnitelmissasi pannulappu, pöytäliina, talvitakki, lipasto tai seinämaalaus, kurssin perusteella saatat tehdä aivan uudenlaisia omintakeisia töitä. - Tai katsoa design-esineitä ja taidetta uusin silmin.

Ota mukaasi piirustuspaperia (esim. A4), pehmeähkö lyijykynä eli 2B tai 3B, musta huopakynä, sakset, liimapuikko sekä värikyniä, jos haluat luonnostella lisäksi väreissä.

Minä olen graafinen suunnittelija Kirsti Nahirnyj ja työskennellyt myös mainosalalla 10 vuotta kaiken opettamisen ja suunnittelun sekä kuvittamisen lisäksi, joten olen kohdannut urani aikana monenlaisia ideointitilanteita ja mahdollisuuksia. Näistä ammennan ja jaan teille kurssillani.

Kurssilla on tällä hetkellä vielä muutama vapaa paikka, joten ilmoittauduthan pian kurssinumerolla 011104350.

Tässä linkki ilmoittautumista varten: www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto

Ja muistathan: Jokainen on luova. Esteenä on usein ihminen itse.

 

tiistai 15. elokuuta 2017

TEHDÄÄN YHDESSÄ Lahdessa Taidelauantaina

TEHDÄÄN YHDESSÄ käsityölauantai 26.8.2017 klo 1014  

Lahden Aikuiskoulutuskeskuksen edustalla os. Kirkkokatu 16. Huom! sateen sattuessa sisätiloissa. 

klo 10 asahi-liikuntatuokio 
klo 12 musisoi Pikkupelimannit


Askeleet Aikuiskoulutuskeskukseen Taidelauantaina… tulethan Sinäkin!

Käsillä tekemistä, ideoita syksyn harrastuksiin, virvokkeita ja herkullisia lettuja, musiikkia korville, vetreytystä hartioille, virkataan ja värkätään yhdessä! 

Vaali perinteitä ja kudo kangaspuilla oma kädenjälkesi räsypolkuun.  
Pujottele pilleistä ja helmistä himmelikuutio.   
Taittele kierrätyspaperista origami. 
Tuunaa oma ämpäri.    
Ompele kangasympyröitä tilkkutöihin hurahtaneiden QUiP Day -teemapäivänä.  
Taotaan kun rauta on kuuma. Sään salliessa taontanäytöksiä ja rohkeimmat voivat kokeilla
makkaratikun tekoa. Vanhempien hikoillessa ahjon äärellä, lapset pääsevät liimailemaan vaneripaloja.  
Virkkaa ketjusilmukkanauhaa ja kukkia. Oma virkkuukoukku mukaan! 

Silmukkarimpsu pitenee syksyn aikana Inspiksessä ja kukkien tarina jatkuu tilateoksesi Taitokeskus Velmassa ja Käsityökeskus Kankurin Ilossa. 

Kässätapahtuman järjestävät Wellamo-opisto, Taitokeskus Velma, Käsityökeskus Kankurin Ilo, Ideaverstas, Lahden tilkkukilta, Lahden Seudun Tekstiiliopettajat ry, Inspiksen Silmukkaliike ja kahvila LAkki.

TERVETULOA!