lauantai 21. tammikuuta 2017

Väri-illassa ompelijoille

Olen opettanut Wellamo-opistossa lyhytkursseilla värisommittelua ja muotipiirustusta. Menneellä viikolla Osaava ompelija -kurssilaiset tutustuivat kanssani värien käyttöön. Painopisteenä oli värit pukeutumisessa.

"Värit ovat visualisoituja tunteita", kuten saksalainen professori Lüscher on osuvasti todennut.
Eipä siis kannata aliarvioida värien psykologista merkitystä, jota käsittelimme ensimmäiseksi ennen siirtymistä varsinaisen väriteorian puolelle.

Varsinkin pukeutumisessa simultaanikontrastilla on suuri merkitys.

Harjoituksia kurssilaiset tekivät kangastilkkujen ja etukäteen valmistamieni värilastujen avulla. Valikoima oli runsas, mutta värien yhteensovittaminen on silti keskittymistä vaativaa. Tiedon lisääminen esimerkiksi kontrasteista ja niiden hyödyntämisestä auttaa huomattavasti.






Värisommittelujen lisäksi tehtiin kokeiluja ja vertailuja miten kangas- ja kuviovalinta vaikuttaa asun yleisilmeeseen. Se aiheuttikin monelle mukavia ahaa-elämyksiä.


Suunnittelen tulevalle lukuvuodelle vastaavanlaisia sisältöjä tietenkin säädellen kurssin pituuden mukaan ja uusia ideoita lisäillen.
Tarkkailethan opiston tiedotteita, niin näet ajoissa löytyykö sieltä sinua kiinnostava kurssi!

torstai 19. tammikuuta 2017

Tule valmistamaan lampunvarjostimia!

Piristä kotiasi uudella varjostimella tai entisöi vanha varjostin. Tule mukaan lampunvarjostimen valmistuskurssille(031104309)
opettajana Jaana Kuusimäki
kurssipäivät pe 27.1. klo 18-20.30 sekä la-su 4.-5.2. ja la 18.2. klo 10-16.
opetuspaikkana Vääksyn yhteiskoulu, Koulukuja 2, 17200 Vääksy
Ilmoittaudu pikaisesti Wellamo-opiston toimistoon (03) 814 4755 tai (03) 814 4734





keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Neuleita käsin

palmikko, pitsi, briossi

Wellamo-opisto, Lahti 

maanantaisin klo 17.30 - 20.00

alkaen 23.1.2017

Varustaudu talvipakkasiin itsetehdyin lämpimin asustein. Opetellaan uutta ja kerrataan tarvittaessa neulonnan perusteita. Briossineuletta varten tarvitset kaksi eriväristä lankaa ja lankaan sopivan pyöröpuikon.

Pikaiset ilmoittautumiset alla olevan linkin kautta.

Neulomisiin!
Briossineule-pipo
https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/course.php?l=fi&t=17605

tiistai 10. tammikuuta 2017

Onko tullut mieleesi, että voit valmistaa talvikengät itse!

Jalkinekurssi

Kankaisia talvijalkineita valmistetaan Vääksyssä  Persoonalliset jalkineet kankaasta -kursilla 3.2.-10.3.2017.
Syksyn 2014 jalkinekursilla valmistunut tallukas.
Kurssi pe 3.2. klo 17.30-20 sekä pe-la 10-11.2., pe 17.2., 24.2. ja 10.3. 
pe klo 17.30-20.45 ja la klo 10-15.

Kurssilla valmistetaan yksilöllisiä tossuja ja kangaskenkiä eli tallukoita perinteisin menetelmin kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Ota mukaan villakangastakkeja, flanellia, vanuneita villapaitoja, vanhoja farkkuja jne. ja puulestit (jos on). Joistakin tarvikkeista tehdään yhteistilaus. Kenkien valmistus edellyttää kone- ja käsinompelua kotona.

ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN 27.1.2017
https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/course.php?l=fi&t=17049


TERVETULOA!